sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Musiikkisnobi esittäytyy

Michael Bublé - It's a beautiful day

Tänänn tosiaankin on kaunis päivä. Itse kyllä tykkään jo tästä artistitakin. Muistan kuinka pari vuotta sitten satuin katsomaan mummoni kanssa jonkun ohjelman Michael Bublésta, ja rakastuin lähes heti. Hänen äänensä iski jonnekin syvälle (muttei sentään Niin syvälle, hyi hyi), se on niin pehmeä ja täyteläinen ja tädellinen ja ja ja... Aah.

The Overtones - Gambling man

Tähän kappaleeseen rakastuin heti ensimmäisen kerran, kun kuulin sen radiosta. Tyyli on juuri semmoinen vähän vanhanaikainen ja kevyt tyyli, takapotkuja ja sitä rataa. Kesti kyllä vähän aikaa että sain tietooni ongittua nimen ja esittäjän. Nyt tätä kirjoittaessani popitan (Kiitos, Nessa, tuostakin sanasta) Overtonesia. Ihih. Juuri sellaista musiikkia, mitä kuuntelisin, jos vain tietäisin esittäjiä enemmänkin. Toki, siitä vain etsimään. Mutta olen laiska, enkä oikein osaakaan etsiä.

Benny Goodman - Sing Sing Sing

Mitä tästä muka voisi sanoa? Oih. Soitin viisi vuotta klarinettia, koko sinä aikana mielessäni ei käynyt kertaakaan, että voisin Kuunnella klarinettimusiikkia. Enkä myöskään uskonut ihastuvani –ei, Rakastuvani– jazz- tai big band -musiikkiin. Tämä vain kuulostaa uskomattomalta. Alun rumpusoolo, se klarinettisoolo, trumpetit, piano... Aah. Kaikki mitä rakastan orkesterimusiikissa. Voisin kirjoittaa tästäkin aiheesta 200-sanaisen kirjoitelman suomeksi, englanniksi tai jopa ruotsiksi. (Tai ihan vaikka italiaksi tai venäjäksi, kunhan saan sanakirjan ja kieliopin eteeni...) Ajattelin koko yläasteen, että ne viisi vuotta, jotka olin musiikkiluokalla, olivat silkkaa ajanhukkaa, en oppinut mitään, en ihastunut klassiseen tai mihinkään muuhunkaan "sivistyneeseen" musiikkityyliin, en oppinut soittamaan kunnolla tai mitään muutakaan. Mutta nyt jälkikäteen olen vasta huomannut, että kyllähän siitä vaikutukset jäivät. Tykkään orkesterimusiikista, klarinetin ääni on yksi kauneimmista äänistä, trumpetitkin ovat kivoja (ei kai tähän vaikuta se että ala-asteella olin ihastunut yhteensä kolmeen trumpetisti-poikaan...?).

Nyt, ennen kuin minusta tulee mitään musiikki-snobi-friikkiä, jotain muuta musiikkia kehiin!
The Byrds - Mr. Tambourine Man

Noh, mitäköhän tästä... Se on sitä kuuskytäluvun psykedeliaa. Aivan parasta. 60-luvun musiikkiin ihastuin (tietenkin) Beatlesin kautta 6.-7. luokalla. Ahh. Siitä puheen ollen...

The Beatles - Here comes the Sun

Tähän kappaleeseen on hyvä lopettaa. Aurinko paistaa päivä päivältä lämpimämmin ja lumet sulavat pois. Nauttikaamme kevään ajasta -ja vielä parhaimman musiikin tahtiin. Mums.

Arrividerci!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti