Come here, you bitch!

Eilen oli todella historiallinen päivä: Apina sai minut pelaamaan Xboxillaan. En tosiaankaan tiedä, miten se onnistui. Tai tiedänpäs. Itse joskus muutama viikko takaperin sanoin hänelle, että hänen Täytyy opettaa minut pelaamaan. Se oli kulläkin loppujen lopuksi haaste... Mutta haasteistahan Apina tykkää, ainakin jos ne liittyvät minuun.

Näin siinä kävi:

1. Revi Totte ylös sängyltä tv-huoneeseen
Kun kuulin sanan "peli", kangistuin kauhusta. Enhän minä osaa pelata! Oikeasti, lapsena tykkäsin hirveästi katsoa vierestä, kun 4 vuotta vanhempi serkkuni pelasi ps2:llaan. Se näytti tosi hauskalta ja sellaiselta, että itsekin olisin halunnut kokeilla, mutta kun sain käteeni ohjaimen, menin aivan lukkoon. Joten Apinan pyytäessä minua mukaansa pelaamaan Xboxia, vastustelin kaikin keinoin.

2. Valitse peli
Minusta ei todellakaan siihen hommaan ole. En tiedä peleistä mitään ja kaikki näyttivät sellaisilta kamalan vaikeilta ja tumman sävyisiltä. Niissä hahmoina oli ihmisiä. Apina ehdotti esimerkiksi tuota Fable III:a. Se näyttää kamalan vaikealta minusta. Tykkään enemmän peleistä, missä on semmoisia "piirroshahmoja", jotain kuvitteellisia, ei niinkään ihmisiä. Tuo peli näyttää minusta vain kamalan vaikealta. Ja tummalta, semmoiselta liian vakavalta. On eri asia juosta ympyrää jossakin absurdissa maailmassa ja hakata toisia jollakin hölmönnäköisellä hahmolla kuin ihmisellä. Semmoisille hahmoille on helpompi nauraakin. Oma pelimotivaationi kuitenkin on vähän sitä luokkaa, että "juoksenpa tässä nyt viisi minuuttia ympyrää" tai "hakkaan tässä nyt turhaan ilmaa/toista pelaajaa".






3. Tunge ohjain väkisin Toten käteen ja ala pelaamaan
Minä mökötin. Olin iha möks-töks-nöks. Makasin lattialla naama lattiassa ja istuin sohvassa kädet puuskassa. Aika kamalaa, mutta en halunnut pelata, koska Apina on semmoinen pelaaja. Siinä tuli kamalat paineet, koska, kuten sanoin, olen tottunut aina katsomaan vierestä. Toisten onnistumiset lämmittää mieltä, ja toisen mokille on helppo nauraa. Joka tapauksessa, Apina siis valitsi peliksi sen, jonka sanoi olevan iha hölmö ja jonka minä taas sanoin näyttävän hauskalta, eli Disney Universen.

4. Pelaa
Noh, siinä sitten vähän aikaa murjotettuani ja hölmöiltyäni (eli juoksin ympyrää, kun olisi pitänyt kerätä rahoja ja tehdä kaikkea muuta) alkoi peli hieman maistua. Vaikka kyllä välillä jäinkin paikoilleni juoksemaan ja hakkasin ilmaa, meillä oli hauskaa. Lopulta peli kuitenkin meni siihen, että jahtasimme toisiamme murha-aikeissa. Varmaan kymmenen kertaa huusin: "COME HERE, YOU BITCH!" Ja Apina siihen: "Oh God... Oh God...!" Omasta mielestäni ainakin hakkasin Apinan useammin niissä tappeluissa... Mutta siitähän voi olla montaa mieltä. Kuitenkin kuolin harvemmin kuin hän. Mutta silti voitti yhteispisteissä... Murr. Siitä hyvästä tapoin hänet kaksi kertaa (toisella kerralla kuolin itsekin).

Näytin muuten tältä

Loppujen lopuksi voisin sanoa, että se oli oikein kiva kokemus. Pelissä ei ollu mitään järkeä, eikä ollut pelaajissakaan. Ja nyt tämän aamun ("K niin kuin koeviikko, V niin kuin vapaapäivä, L niin kuin lukio) käteni ovat vain syyhynneet pääsemään pelaamaan jotain Xboxia tai Pleikkaria tai jotain. Jos meillä semmoinen olisi, istuisin nytkin sen ääressä pelaamassa enkä kirjoittaisi mitään. Sisäinen pelaajani heräsi... Tiesin kyllä sen aina olevan siellä (kiitos serkulleni tästä), mutta se on aina ollut piilossa tai ainakin olen sen taitavasti piilottanut tarvittaessa. Ja nyt Apina lupasi ostaa Xboxilleen Ratchet and Clank -pelin. Tietäisittepä vain, miten innoissani siitä olen. Se on yksi niistä peleistä, mitä serkkuni pelasi ja yksi harvoista, joita suostuin hänen kanssaan pelaamaan... 

Jompi kumpi se näistä taisi olla, mikä serkullani oli... Tai on kai se vieläkin, mutta kuitenkin. Tuollaisista hahmoista ja peleistä tykkään. Ja syykin taitaa nyt olla ihan selvä.

Ehkä tämä kilometri kannattaisi nyt lopettaa tähän. Tähän lopettaa Totte, lähden parantamaan vieroitusoireitani raidallisella juustokakulla (sellaisenkin pyöräytin). 

Heipparallaa!

No kidding

Miten olisi, jos kirjoittaisin esseen aiheesta "The Beatles vs. One Direction"? Korvista vain alkaa pursuta ulos directionerien (tai miten sen nyt voikaan ilmaista suomeksi, joka tapauksessa 'directioners'') "Omg, beatles r soo old nd stuff. their not even cute lik 1D!" -p*ska. Ei, minulla ei ole mitään One Directionia vastaan. Minusta heidän musiikkinsa on oikeasti hyvää (olkootkin, että he eivät itse kirjoita tai soita musiikkiaan), mutta fanien asenne ärsyttää. Toki myös Beatles-fanit osaavat olla ärsyttäviä, mutta ainakin osaavat puhua asiallisesti... Ainakin jotkut (esmierkiksi minä, hehheh).

Tällaisiin olen tässä eilen ja toissapäivänä törmännyt selaillessani internettiä. Pääasiallisesti kylläkin selailin kaikkia hienoja Beatles-memejä. Hihih. Mikään ei ole hauskempaa kuin niiden selaaminen, kun on tylsää. Ja vaikka ei olisikaan tylsää, on se silti kivaa. (Tai kuten asian Apinalle ilmaisin: "Haluun tehä semmosen ja sit olla ihkujeejeebeatlesfani ja kuunnella sitä ku hullu ja unohtaa kaikki muu ja haaveilla seksistä Maccan ja Jojin kanssa ja ohmigooood" Krhm... Niin

Mutta nyt jos ollaan ihan tosissaan niin... Niin. Miten voin vakavissani, pokerinaamalla tulla selittämään, että olen lähes Beatles-fanaatikko/maanikko? Miten voin sanoa ilmekään värähtämättä, että Paul McCartney on maailman suloisin, Geroge Harrison seksikkäin, John Lennon positiivisella-tavalla-mielipuolisin ja Ringo... Ringo. Ringo on Ringo. Miten voin kuvata rakkautta viileästi kuin viilipytty?? Ei mitenkään.

Paul high as fuck.

Aika ristiriitaista, Paulie

Mutta siis. Ehkä vain lisään memejä ja selitän jotain älytöntä. Kyllä, se kuulostaa oikein hyvältä *patpat* 

Minusta tuntuu nykyisin, että olen juuri tällainen. *näyttää peilikuvalleen kieltä* Mutta mikäpä siinä, ruoka on hyvää. Se vain lihottaa, ei siinä mitään... No joo, ei kaikki ruoka lihota, ja kun muistaa liikkua niin ei ole mitään pelättävää. Mikäs ravintoterapeutti minusta nyt oikein tuli... Mutta kun... *whimper* Onhan tämä paljon classympää (wut?) kuin joku 1D:n instagram-kuva ruoasta. George ei ole photoshopattu, ei Jojia voi photoshopata :3 

Faktatieto: George ei ollut aluksi ykköslempparini Beatleistä, mutta joskus seitsemännellä luokalla hurahdin. Vähän siihe tyliin, että "Liking Paul is too mainstream". Aloitin jopa kirjoittamaan kahta tarnaa Georgesta ja jostain tytöstä... Molemmissa tarinoissa siis eri tytöt ja tapahtumat tietty. Molemmat jäivät kesken, toinen jopa siihen vaiheeseen, ettei George ehtinyt edes tulla mukaan tarinaan.

Oh, Johnikins... (Ei, en suinkaan ole lukenut fanfictionia...) Tämä kuva ei ole ymmärrettävissä, jos ei tunne Beatlesin tuotantoa ja ole kuunnellut kaikkia kappaleita. (Nimim. olen-kuunnellut-kaikki-mtta-osa-oli-semmoista-paskaa-että-kuunteleminen-jäi-vain-yhteen-kertaan) Tuo paita on ihana Johnilla!

John ei missään vaiheessa käynyt mieelssäni, kun mietin joskus 12-13-vuotiaana lemppariani. Mutta hän on inspiroiva ja mielenkiinoinen ihminen... Hän on täydellinen määritelmä sanalle JÄNNÄ. 

Tuossa kuvassa Johnilla on ihanat hiukset. Tai siis, mop topsit toimivat aina, mutta tässä kuvassa hänen hiuksensa näyttävät jotenkin harvinaisen hyviltä. Ellen sanoisi jopa... Seksikkäiltä. OHMIGOD!

Täydellinen kuvakollaasi. Gotta love 'em all!

Oi voi, aika taas rientää ja minun täytyy nyt lentää. Mutta viesti nyt varmaankin tuli selväksi kaikille: THE BEATLES IS THE BEST

Arrivederci! (Pitäisi varmaan keksiä parempi lopetus, sillä huomenna ryssin italian kokeeni)

Meno aika vetelää

Mut aina, kun sä puhut tota etelää, se saa mun levikset repeemää. Jep. Euroviisuja tänään, mahtava päivä ollu kyllä.

Lähetään pois täältä
Ennen ku mun swag menee pois päältä

Joooo, haluan pois! #SWAGOVERDOSE

Randomisti vain kirjoitan jotain shaibaa. Mutta nyt aika rientää täytyy lentää, Go Suomi!

Sanoja ja kyyneleitä

Mahtava tunne: kouluun vasta klo 11.30!

Tupsahdin siis koneelle ja jämähdin kuuntelemaan musiikkia. Sitten päätin Mambo no. 5:n aikana kahmia kasan siistejä vaatteita kaapistani ja kannoin ne koneen luokse.  Sitten leikin äitiä ja iskää ja opettelin tekemään krakaan solmun.

Sain siis insiraation semmoiseen... Hmm... Viettelevään ja seksikkääseen tyyliin. Musta läpinäkyvä paita ja siisti, suoralinjainen villakangashame ja korkkarit. Jepaa. Ja kaikkea muuta.

"A little bit of you
Makes me your man" ;)

Sitten yksi uusimmista rakkauksistani, Olly Murs ja Army of Two. Innostuin pari päivää sitten siitä niin paljon, että haluaisin tehdä siihen tanssin... Mutta luulenpa, että se jää vain ideatasolle, sillä en ole kovinkaan hyvä koreografioinnissa. Muiden tekemiä kyllä vedän tuosta vain. Mutta rakastan tätä.

"Soldiers, follow my lead, repeat after me
Our faith is the bullet, hope is the gun
Love is all we need
Now our fear's on the run, we've already won
Now march with the band and raise your right hand
We've only just begun"

(Pahoittelen tuota laatua) Täh'nkin rakastuin vasta pari päivää sitten. Viime tiistain Idän Ihmeiden konsertissa, jos olisi ollu kaksi kymppiä, olisin ostanut Kontrolin levyn. Tyydyin sitten Spotifyihin. Ahh.

"Rakasta minua
Taistele minusta
Älä luovuta, vaikk vastustan
Minä tarvitsen sinua"

Noh, sitten eksyinkin Spotifyn Top Listalle... Thrift Shop on varmaan yksi ärsyttävimmistä kappaleista, joita olen kuullut. Argh. Mutta tarttuva... Korvamato. This is f*king awesome.

Keskiviikkona Nessa soitti tämän. Tosi ärsyttävä... Mutta tarttuva ja semmoinen... Tuommoistakin musiikkia tulee välillä kuunneltua, eikä se nyt niin kamalaa ole.

Lopuksi vielä, miten tämä kaikki shaiba liittyy otsikkoon. Siis, kun vielä kuuntelin omaa Starred-listaani, kuuntelin aika tarkasti kaikkien sanoituksia, ja siitä jouduin pidättelemään kyyneleitä Tommi Kaleniuksen kappaleen Me ollaan aikana. Ja siinähän lauletaan näin:

"Me ollaan olkapäitä löytyneitä
Sanoja ja kyyneleitä
Pihan poikki juoksee valo hiljaa
Ollaan seppeleitä,  joita viimeisille
Päähän lasketaan"

Noh, itkuntillitysten jälkeen tämä äidin päiväruusu voisi nyt pukea jotakin kunnollista päälleen ja alkaa hipsiä ruotsin tunnille.

Have a pleasant day, all of you

Ikävä(ä)

Tuli ikävä kirjoittamista, joten turvauduin tähän sivustoon... No en sentään, kirjoittelen järkyttävän määrän kirjeitä Apinalle.

Rupesin tänään miettimään ikävän tunnetta ajaessani kotiin Nessan luota. Mitä se ikävä oikeastaan on? Miten voi määritellä sen, että on ikävä jotakin tai jotakuta? Ja miltä se tuntuu? Onko ikävääkin monta eri lajia?

Minä tiedän, että minulla on ikävä Apinaa. (Se män Lontoosee, viuh vauh, ja tulee takas vasta laulantaiaamuyöstä) Tiedän sen, koska rakastan häntä. Haluaisin olla hänen kanssaan ja mietin koko ajan mitä kaikkea olemme tehneet ja mitä voisimme tehdä, kun näemme seuraavan kerran. On tässä tullut muunkinlaisia tunteita, mutta vaiettakoon niistä... Ihan vain yleisen hyvinvoinnin vuoksi. Ikävää on siis ainakin sellaista lajia, että kaipaa toista ihmistä. Ja sitäkin varmaan kahdenlaista. Toinen semmoista romanttista ja toinen semmoista... Vähän kuin "yleisellä tasolla". Vaikka kaverimielessä. Ei siis kaipaa hellyyttä ja läheisyyttä sen toisen kanssa vaan yhteistä hauskanpitoa ja yhdessä oloa. Siinä on iso ero.

Minä tiedän myös, että minulla on ikävä kesälomaa. Tai siis kaipaan sitä. Se taasen on sellaista... Haikeutta. Unelmointia. Ja kyllästymistä samaan tasaiseen puurtamiseen, mitä on tehnyt edellisestä elokuusta asti. Joulu vain oli siinä välissä. Se on suunnitelmia ja intoa. Sellaista tavallaan abstraktimpeihin, toisaalta konkreettisempiin asioihin liittyvää. Siihen ei ehkä liity tietty ihminen ja siihen ihmiseen kohdistuvat tunteet niin voimakkaasti. Ymmärtäähän tästä nyt, mitä tarkoitan?

Sitten on vielä toinen vähän erilainen merkitys sanalle "ikävä". Se on semmoinen kalvava, melko negatiivinen tunne jossakin syvällä. Se ei tunnu niin tietoisesti, kuin esimerkiksi viha, mutta sen tuntee silti tietynlaisena kylmänä tunteena jossakin rintakehän takana. "Se iskee suoraan sydämeen!" Tuossa muutamia päiviä sitten, kun vietin aikaa pienellä kaveriporukalla, eräs henkilö sanoi aika pahasti minun kuulleni Apinasta. En nyt sitä tarkemmin selitä, mutta paha mielihän siitä minulle tuli. Ja parin päivän ajan jossakin tuolla syvällä kurkunpään ja pallean välissä tuntui kireä, painostava ikävän tunne. Semmoinen paha mieli, muttei kuitenkaan surullinen tai vihainen. Se vain tuntui ikävältä.

Ja nyt minulla on suuri ikävä sänkyyn, lähden nukkumaan. Sain kaiken tilitettyä, mutta tuskinpa tuossa mitään ihmeellistä on. Ennen nukkumaanmenoa kuitenkin kiljaisen riemusta: sain äidinkielen WA(Written Assignment)-työstä numeroksi Yhdeksikön! En olisi koskaan uskonut. Näillä fiiliksillä on hyvä lähteä nukkumaan.

Buona notte tutti!