tiistai 12. maaliskuuta 2013

"Totte, olet nolo!"

Onko se sitten hyvä vai huono asia? Mitä se oikeastaan on?

Yleensä nolous mielletään huonoksi asiaksi, ikään kuin se tekisi jostakusta huonon ihmisen. Miksi? Kuluneen viikon aikana olen tajunnut tulleeni nolommaksi kuin koskaan. Mistä se johtuu? Eräs ystäväni sanoi, että olen muuttunut aina vain nolommaksi siitä lähtien kun aloin seurustella. Johtuuko se nolous sitten jostakin ylitsepursuavasta ilosta ja onnesta, että tekee tunteidensa huumassa kaikkea hölmöä? Vai häh? Olen viime aikoina nauranut typerille asioille, heittänyt ääliömäisiä kommentteja, puhunut asioistani liian kovaan ääneen, vienyt jonkin hauskan jutun siihen tappiin, ettei se enää ole edes hauska... Kaikkea mahdollista 'noloa'. Sitten huomasin tuon kaiken ja minua alkoi suuresti hävettää. Tahdoin vajota maan rakoon, sillä tuntui kuin olisin menettänyt puolet aivokapasiteetistani. Tunsin itseni kaveriporukan tyhmimmäksi ja lapsellisimmaksi.

Okei, mitä sitten tämä kuuluisa nolous on?
Itse olen saanut tällaisen käsityksen:
Nolous on yleisesti sanattomalla sopimuksella hyväksytystä käytännöstä poikkeavaa käytöstä. Esimerkiksi julkisella paikalla liian kovaan nauraminen ja puhuminen, kysymykseen väärin vastaaminen, liiallinen tahattomasti herätetty huomio jne. Se on tietenkin myös sitä, että esimerkiksi kävelee sovituskoppiin, jossa joku toinen on puolipukeissa. Nämä tapaukset ovat kuitenkin vahinkoja ja tietenkin hävettävät molempia osapuolia. Mutta määritelmä nolosta ihmisestä? Aika epäreilua.

Olen nyt siis vakaasti päättänyt, etten kutsu itseäni enää noloksi. Olen oma itseni, välillä hieman "pim pom" (eihän sitä ny kukaan jaksa koko ajan olla fiksu ja filmaattinen!), tarvittaessa myös älykäs ja viisas. Piste. Ja hyvä näin.

The Creep
Ja ainahan sitä voi lohduttautua sillä, ettei ole noin pelottavan outo...

Arrivederci!

2 kommenttia: