Löhöän kotona vanhempien tietokoneella ja mussutan viinirypäleitä. Juttelen kavereille. Siitä on Toten ideaali lomapäivä tehty. Tajusin juuri, että kirjoitan nykyisin koneella todella nopeasti. Muuutta sitten kun alan ajattelemaan asiaa, menee kaikki päin prinkkalaa. Omnom, makea viinirypäle.
Tämä viikonloppu on siis ollut varsin hauska, kun pidimme Naavan ja Nessan kanssa meillä (eli minun kotonani, hos mig, at my place) Munajuhlat. Ei, älkää olko noin likaisia, hyi hyi, me söimme suklaamunia ja keitettyjä kananmunia, ja teimme kaikkea muuta jännää. Suurin osa porukasta myöskin jäi yöksi. Kävimme saunomassa (jännä havainto: sekä tytöt että pojat laulavat lastenlauluja saunoessaanporukalla), sitten Naava lähti kotiin ja me muut jäimme leikkimään pullonpyöritystä. Pojat saivat kasvonaamiot naamaan. Loppuillasta olimme vielä kynsilakkarulettia, jonka tuloksena kaikilla oli moniväriset kynnet.
Ihme porukkaa
Tämä kuva taitaa vain todistaa sen, ettei minusta ja Apinasta
saa yhtään onnistunutta kuvaa otettua...
Tuossa kaksi hullunhauskaa (köhköh) kuvaa viikonlopulta. (Suklaa)munan vaikutuksesta olimme pienessä hihhulipöhnässä -mutta pisaraakaan alkoholia ei näkynyt! *applause*
Ja sitten ihan vain kumotakseni sen mitä edellisessä kuvassa sanoin,
tämä kuva on varsin hurmaava.
Ja sitten tähän voinkin kuitata jännän päästäispostaukseni.
Keith Green - Easter Song (taisin juuri löytää uuden gospel-ihastuksen)
Tuostahan koko hommassa on kyse. Jeesus on noussut kuolleista. :)
Näillä mielin on hyvä huomenna lähteä matikan kokeeseen. Jepa.
Adios, amigos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti