keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Aihetta iloon pitkästä aikaa

Jess! Tauti alkaa olla kohta voitettu! Yskä kyllä kalvaa vielä kurkussa, ja antibiootteja joudun napsimaan vielä maanantaihin asti eikä äänikään oikein kulje kunnolla. Muuten alkaa olla terve. Hienoa.

Siitä huolimatta, että alankin tervehtyä, olen melko käärmeissäni, sillä eräs, sanotaan vaikka Apina, lähti tänään Roomaan, Italiaan. Eihän se käy päinsä! Minä olen itse halunnut päästä näkemään kyseisen maan jo ties kuinka monta vuotta ja nyt tuo Apina sitten vain ottaa ja lähtee ja viettää lopun lomastaan siellä. Eihän hän toki sille voi mitään, että vanhempansa varasivat matkan sinne ja sitä rataa... Mutta silti. Pah. Minäpä pidänkin sitten hauskaa rakkaan ystäväni kanssa perjantaina. Suunnitelmissamme on mennä kiertämään kaikki kotikaupunkimme kirpputorit ja metsästää ihania kukkamekkoja kesälle. Niceee.

Mekoista puheen ollen, sainpa tänään jännän ajatuksen, millaisen mekon voisin itse väsätä sifonkikasasta, jota säilön kotonani. Sellainen... Ööömh... Sellainen liehuva, pitkähelmainen, vyötäröllä nyöri ja paljon  rypytystä. N. 3-5 cm leveät ns. olkaimet tai sellaiset. Kuulostaa ainakin minusta ihanalta. Plus...

Löysin tällaisen ihanan liehumekon Yesterday Once More -vintage verkkokaupasta ja himoitsen sitä suuresti. Harmi vain ettei minulla ole varaa siihen, joten jääkööt unelmaksi -ellen sitten itse väkerrä samankaltaista.
 

 
Ystäväni (juuri hän, jonka kanssa olen mekonmetsästykseen lähdössä) sai minut suuresti innostumaan keväästä ja kesästä ja niiden odotuksesta. Kiitän häntä suuresti, sillä olen viiome aikoina ollut hieman paineissa ja väsynyt ja sitten tuli vielä tämä tauti, joten en ole jaksanut oikein innostua mistään. Nyt olen taas intoa pinkeänä ja tuskin maltan odottaa, että saan aloittaa pöyräilyn ja sauvakävelyn pitkästä aikaa. :)
 

Pyöräilystä ja sauvakävelystä puheenollen, ne taitavat olla ainoat liikuntamuodot, joista todella tykkään. En ole koskaan ollut mikään suuri urheiluhullu tai liikuntaintoilija, mieluiten pysyttelen sisällä ja harrastan sormijumppaa elektronisten laitteiden kanssa. Mutta pyöräily on mukavaa, maisema vaihtuu nopeasti ja sitä rataa. Sauvakävely taas... En tiedä, se on vain mukavaa.
 
Pidemmittä puheitta alan lopetella tähän, töksäyttäen. Typical. Mutta kelvatkoon. -nappaan vielä jotain syötävää (ettei maha mene sekaisin juuri otetun antibiootin takia) ja alan mönkiä kohti petiä. Ehkä... Hehheh.
 
Vielä lopuksi laitan pari kappaletta, jotka ovat soineet koko päivän päässäni:
 
 
Noh, siinä palasia musiikkimaustani (ihme friikki)
 
Arrivederci e buona notte amici!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti